Salpalinja
Harjun oppimiskeskuksen seutu kätkee merkittävän sotahistoriallisen menneisyyden. Pihapiirissä ja maastossa liikuttaessa voi yhtäkkiä huomata olevansa keskellä linnoitusmaisemaa: silmien eteen piirtyy kiemurtelevaa taistelu- ja yhdyshautaa, jykeviä panssarikiviestelinjoja tai teräsbetonisia linnoitteita.
Salpalinja on 1200 kilometrin pituinen massiivinen puolustuslinja, joka rakennettiin vuosina 1940–1941 ja 1944 Suomen itärajan puolustamiseksi. Salpalinja alkaa Harjusta ja kulkee itärajaamme myötäillen Suomenlahdelta Sallaan ja sieltä kevyemmin linnoitettuna Jäämerelle saakka.
Linnoittamaan ryhdyttiin heti talvisodan päätyttyä, koska rauhan ei uskottu kestävän. Suurimmillaan linja rakentamisen työvoimavahvuus oli keväällä 1941 jolloin Salpalinjaa rakensi jopa 35 000 miestä ja 2000 lottaa. Toinen työvoimavahvuuden huippu, 34 000 miestä, oli heinäkuussa 1944. Salpalinjan rakenteisiin kuului 760 betonikorsua ja 225 km nelirivistä kiviestettä.
Lue myös lisää Salpalinjasta Harjussa Salpalinjan perinneyhdistyksen julkaisusta: Salpalinja Itsenäisyyden monumentti Virolahden Harjussa>>
Matkailijat pääsevät tutustumaan Harjun mäellä oleviin kohteisiin opastetulla kierroksella. Jos sotahistoria kiinnostaa erityisesti, voi pienellekin ryhmälle tilata Harjun oppimiskeskuksen kautta koulutetun Salpalinjaoppaan, jonka kanssa pääsee tutustumaan historiaan kirjaimellisesti pintaa syvemmältä. Vierailukohteeksi kannattaa ottaa mukaan myös noin 10 km päässä sijaitseva Virolahden Bunkkerimuseo.
Harjun alueen läpi kulkee merkitty Salpapolku laavuineen ja alueella järjestetään vuosittainen Salpavaellusviikko juhannuksen jälkeen. Lisätietoa Salpakeskuksen sivuilta.
Tutustu Salpapolun retkeilykarttaan ja retkeilijöiden oppaaseen Opas retkeilijöille (fi, en, ru – linkki Kymenlaakson virkistysalueyhdistys ry:n julkaisuun).