–Hevosen varusteet vaikuttavat suoraan sen hyvinvointiin. Hevoset ansaitsevat sopivia ja laadukkaita varusteita ja niiden valmistajia. Tule mukaan vahvistamaan omaa osaamistasi! Tiina Suni rohkaisee kouluttautumaan alasta kiinnostuneita.
Valjasseppänä voi esimerkiksi sovittaa, muokata, suunnitella ja valmistaa hevos-, koira- tai muita varusteita sekä laajentaa omaa, työnantajan tai olemassa olevan yrityksen palvelutarjontaa.
Satulaseppä ja satulansovittaja Tiina Suni on toiminut Harjussa vuodesta 2019 opetustallin taitovalmentajana sekä hevosvarusteiden huoltoon, korjaukseen ja valmistukseen liittyvien tutkinnonosien opettajana ja valjassepän ammattitutkinnon opettajana.
–Valjassepän ammattitutkinto antaa alan erityistaitoja ja vahvistaa valjas- ja satulatyötaitoja. Lisäksi opiskelija saa oman ryhmän tuen ja tilaisuuden verkostoitua sekä valmiuksia asiakaspalveluun ja yrittämiseen. Koulutuksessa painotetaan hevosen ja myös ihmisen hyvinvointia ja varusteiden sovitusta sekä esimerkiksi kierrätystä.
Monimuotokoulutus mahdollistaa opiskelun myös työn ohessa. Lähijaksoilla tavataan noin kerran kuussa kolmen päivän ajan ja päästään tekemään käytännön töitä sekä sovituksia. Etäjaksoilla opiskelijat tekevät harjoitustöitä ja tehtäviä, liittyen hevosvarusteiden korjaamiseen, valmistamiseen ja satulatöihin.
Harjussa opettava Tiina Suni on koulutukseltaan satulansovittaja (Society of Master Saddlers UK) ja satulaseppä.
–Olen toiminut satulansovittajana ja satulaseppänä yli 20 vuotta. Kokemusta, koulutuksia ja kursseja hevosvarusteiden valmistuksesta, satuloiden sovittamisesta ja korjaamisesta on kertynyt vuosien varrella. Erityisesti itseäni lähellä on satuloiden ja muiden varusteiden sovitus ja muokkaus yhdistettynä hevosen ja myös ratsastajan hyvinvointiin, Suni kertoo.
–Ammattitutkinto antaa lisätaitoja ja -tietoja, vahvistaa ja laajentaa ammatillista osaamista ja opiskelijan luottamusta omaan ammattitaitoonsa. Opiskelusta saa lisää oppia, samalla tapahtuu oman opiskelijaryhmän kesken kokemusten vaihtoa, ruokitaan luovuutta ja syntyy yhteistyökuvioita. Oman ryhmän tuki ja yhteistyö ovat suuressa osassa oppimista, Suni kuvailee opiskelua.