Harjun oppimiskeskukselle on myönnetty 45 000 euron suuruinen apuraha William ja Ester Otsakorven Säätiöltä kansainvälisen toiminnan kehittämishankkeeseen.
Kansainvälistyvä Harju -hankkeen tavoitteena on oppilaitoksen kansainvälisen toiminnan uudelleenkäynnistäminen koronan vaikutusten jälkeen ja uuden kansainvälisyysstrategian luominen.
Vuoden 2024 loppuun jatkuvan hankeajan puitteissa keskitytään esimerkiksi uuden kansainvälisen yhteistyöoppilaitoksen etsimiseen ensin hevosalalla ja myöhemmin muilla koulutusaloilla, yhteistoiminnan käynnistämiseen sekä eri yhteistyömuotojen pilottikokeilujen läpivientiin. Kansainvälisyysstrategian luominen takaa kansainvälisen toiminnan jatkuvuuden myös projektin loppumisen jälkeen.
Kevään aikana käynnistynyt hanke ottaa harppauksen eteenpäin 22.–24.5. hankevastaavien ja operatiivisen johdon vierailulla kahteen Ruotsin hevosalan oppilaitokseen, Strömsholmaan ja Flyingeen. Matkan aikana on tarkoitus laatia yhteistyösuunnitelma ja vaihtaa asiantuntijakokemuksia liittyen hevosalan koulutukseen ja tutkimukseen.
–Ulkomailla suoritettavat työelämä- ja työssäoppimisjaksot tarjoavat opiskelijoille helpon ja turvallisen mahdollisuuden paitsi oman ammattiosaamisensa ja kielitaitonsa kartuttamiseen myös ulkomaiseen työkulttuuriin tutustumiseen. Kansainvälisten hevostapahtumien, digitaalisen verkostoitumisen sekä vierailevien ulkomaisten asiantuntijoiden ja oppilasryhmien kautta tapahtuva kotikansainvälisyys tuo monikulttuurisuuden lähemmäs kaikkia koulun opiskelijoita ja toimijoita, kertoo hankkeessa työskentelevä hevostalouden opettaja Minna Uronen.
–Olemme jo saaneet hyvää palautetta kansainvälisistä jaksoista niin opiskelijoilta kuin työelämän edustajiltakin. Myös kansainvälisten tapahtumien järjestämisen on huomattu kehittävän erityisesti opiskelijoiden vuorovaikutuskykyä ja rohkeutta toimia uudenlaisissa tilanteissa. Niiden on myös koettu nostavan opiskelumotivaatiota ja lisäävän oman ammattialan arvostusta, jatkaa Uronen.
Harjun oppimiskeskuksen kaikissa perustutkinnoissa on mahdollisuus suorittaa tutkinnon osa: Kansainvälisessä työympäristössä toiminen. Toteutuksessa kansainvälinen yhteistyö on perusedellytys. Tämän lisäksi kansainvälinen toiminta ja sen ymmärtäminen ovat osa monien muiden tutkinnon osien muodostumista.
Harjun oppimiskeskuksen kansainvälinen yhteistyötoiminta on kuitenkin ollut lähestulkoon katkolla koronapandemian takia viimeisten kahden vuoden ajan.
Harjun oppimiskeskuksen viime vuosien panostukset esimerkiksi hevosten hyvinvointiin,
aktiivipihattoon ja hevosalan koulutus- ja tutkimuskeskukseen, ovat toisaalta lisänneet
oppilaitoksen kiinnostavuutta yhteistyökumppanina kotimaassa ja ulkomailla. Kehittävät
kumppanuudet ja tasokkaat toimintaympäristöt ovat Harjun oppimiskeskuksen strategian kärkiä.
–Toimintaympäristön muutokset niin Suomessa kuin ulkomailla ravistelevat myös luonnonvara-alaa
ja siksi koemme verkostoitumisen ja kehittävän yhteistyön sekä kotimaisten että ulkomaisten
alan toimijoiden välillä vielä aikaisempaakin tärkeämmäksi. Avoimuus hakea tietoa ja osaamista
myös Suomen rajojen ulkopuolelta auttaa meitä kehittämään omaa toimintaympäristöämme
jatkossakin ajan vaatimuksia vastaavaksi, Minna Uronen toteaa.
Kuva: Kansainvälisten tapahtumien järjestäminen kehittää opiskelijoiden taitoja ja
rohkeutta toimia uudenlaisissa tilanteissa. Haminan Hevoset Bastionissa -tapahtumassa
Harju toimii yhteistyökumppanina. Kuva: Haminan kaupunki