Harjun oppimiskeskuksen rehtori vaihtuu vuoden alussa

”Paljon on tehty ja vauhti on nyt hyvä”

Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja ja rehtori Mika Palosara on valittu Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus (KRAO) Oy:n toimitusjohtajaksi 1.2.2020 alkaen.
Toimitusjohtajan ja rehtorin vaihtuminen ei vaikuta oppilaitoksen päivittäiseen toimintaan.

– Palosara hoitaa nykyistä tehtäväänsä tammikuun 2020 loppuun saakka, minkä aikana on tarkoitus valita seuraaja ja perehdyttää tämä tehtävään. Palosaran siirtyminen uusiin haasteisiin tapahtuu hyvässä yhteishengessä, kertoo Harjun oppimiskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Aleksi Kivelä.

Palosara aloitti Harjussa vuoden 2016 alussa, kun hänen edeltäjänsä Mikko Kunnaala siirtyi eläkkeelle.

– Kuluneen neljän vuoden keskeisimpänä tehtävänäni olen pitänyt oppilaitoksen elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden kehittämistä, Mika Palosara toteaa.

Mika Palosaran aikana Harjuun on hankittu ja otettu käyttöön Suomen ensimmäinen esteratsastussimulaattori. Suurimpia rakennushankkeita ovat olleet ratsastusmaneesin rungon vahvistaminen ja käsityksen perinteisestä hevostallista muuttavan aktiivitallihankkeen valmistelu vuosina 2017-2018 ja rakentamisen käynnistäminen. Hanke valmistuu syksyn aikana.

– Olemme käynnistäneet myös uusia koulutusaloja. Luonto- ja ympäristöalan koulutus alkoi 2017, samalla kun maatalousala aloitettiin uudelleen Harjussa. Metsätalousala käynnistyi tänä vuonna, Palosara kertoo.

Myös puutarha-alan oppimisympäristön kehittämiseen on panostettu muun muassa aloittamalla oman puistoalueen mittava vesiaiherakentaminen.

Opiskelijan ideasta käynnistyneen Vahtivuori elää -hankkeen puitteissa Harjuun on juuri valmistunut uusi tapahtuma-alue ja luonnonnäyttämö. Kuluvana syksynä käynnistellään myös merkittävää hevosalan koulutus- ja kehittämiskeskushanketta. Sen Palosara haluaa myös olla saattamassa hyvään vauhtiin syksyn aikana.

– Viime vuosien suurimpia haasteita on ollut ammatillisen koulutuksen reformin läpi vieminen, rehtori Mika Palosara toteaa.

Ammatillisen koulutuksen suuri uudistus oli maan edellisen hallituksen kärkihankkeita. Uudistus muutti koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita. Koulutuksen lähtökohdiksi päätettiin osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys. Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisättiin sekä rakennettiin aiempaa yksilöllisempiä opintopolkuja vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Samaan aikaan koulutukseen on ollut käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa.

-Toimintaa on sopeutettu kiristyneeseen valtionosuusrahoitukseen, minkä johdosta jouduimme käymään läpi yt-neuvottelut vuonna 2016 ja 2017 sekä kestämään näistä johtuneet toimenpiteet, rehtori summaa.

Haasteista huolimatta Harjussa on uskottu uudistumiseen ja kehittämiseen. Oppilaitoksen ohella tavoitteena on ollut upean kartanomiljöön matkailun kehittäminen. Yhteistyökumppaneiden kanssa vietiin läpi Hevosajoneuvomuseo Kiessin näyttelyn sekä Kiessin Vintin uudistushanke, joka saatiin maaliin kesällä 2017.

Onnistuneena Palosara pitää myös Harjun kartanon viimevuotista tilojen uudistamista, missä toimistotilat siirrettiin pois päärakennuksesta ja saatiin näin uusia tapahtumatiloja ja käyttöön yli 100 asiakaspaikkaa.

-Viime vuosiin on mahtunut paljon ja Harjussa on päästy hyvään vauhtiin, kiitos siitä koko työyhteisölle. Voin nyt siirtyä työuralla uusiin haasteisiin hyvillä mielin, Palosara tiivistää.

Lisätietoja:
Mika Palosara, rehtori, p. 044 0232 980
Aleksi Kivelä, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 755 0413