Vahtivuoren kierroksella pääset näkemään läheltä Salpalinjan rakenteita ja toisaalta aistimaan metsäisen luonnon. Vahtivuoren kierros on keskivaativa Salpalinjan rengasreitti ja sillä on pituutta 3,2 kilometriä.
Vahtivuoren kierroksen alku- ja päätepiste sijaitsee osoitteessa Vahtivuorentie 349, 49980 Virolahti.
Vaativuutta reitille tuovat muutamat kohteet, joissa joudut hieman kiipeilemään. Arvioitu kulkemiseen kuluva aika on 1,5 tuntia. Suositeltava reitin kiertosuunta on vastapäivään ja se on merkitty maastoon keltaisilla reittiopasteilla ja nuolikylteillä. Vahtivuorella on kolme taukopaikkaa. Taukopaikat sijaitsevat kierroksen alku- ja loppupuolella Vahtivuoren alueella.
Reitti kulkee eri ikäisissä talousmetsissä. Reitin alkupuoliskolla kuljet pitkin taisteluhautoja, näet teräsbetonikorsuja ja seuraat panssariesteitä. Reitin loppupuoliskolla on puolestaan komeita kuusikoita, isoja siirtolohkareita ja jylhiä kallioita. Aivan lopussa sinulle avautuu kaunis peltomaisema.
Turvallisuus
Reitillä olevat korsut eivät ole kunnostettuja. Osaan niistä ei pääse lainkaan sisälle. Reitillä on Vahtivuorentien varressa yksi korsu ja aloitus- ja lopetuspaikan läheisyydessä myös luola, joihin voi tutustua. Niissä ei ole valaistusta. Luolaan tai korsuun tutustuttaessa mukana tulee olla lamppu. Ilman valoa korsusta ja varsinkin luolasta on vaikea löytää ulos. Lattioilla ja portaissa voi olla keväällä ja alkukesästä jäätä ja vettä, jolloin niissä on liukastumisriski. Korsussa on lattiakaivoja, joita tulee varoa. Korsun sisäänmenoaukko on matala. Korsussa ja luolassa saattaa olla metallisia ulokkeita. Suosittelemme pyöräilykypärän käyttämistä niihin mentäessä. Korsujen ja taistelu- ja yhdyshautojen lähiympäristöissä on liikuttava varoen, sillä korsujen katoilta sekä taistelu- ja yhdyshautojen reunoilta tippuminen on mahdollista.
Huomioi, että korsussa ja luolassa ei ole matkapuhelimen edellyttämää kenttää.
Lepakot
Korsussa ja luolassa voi olla lepakoita. Kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettuja ja osa niistä on uhanalaisia. Älä häiritse lepakoita.
Vahtivuoren kierroksen alku- ja päätepiste sijaitsee osoitteessa Vahtivuorentie 349, 49980 Virolahti.