–Kannusta itseäsi ylittämään mukavuusalueesi ja kokeile jotain uutta!
Tanskalainen Louise Kaiholm haluaa kannustaa opiskelijoita hankkimaan kokemuksia maailmalta.
–Kansainväliset kokemukset antavat kokonaisvaltaista näkemystä omaan opiskelualaan, opettavat uusia toimintatapoja ja luovat yhteistyöverkostoja, hän jatkaa.
Samat syyt motivoivat Kaiholmia matkaamaan Suomeen, Harjun oppimiskeskukseen. Louise Kaiholm on vieraillut Ravijoella pian kaksi viikkoa. Harjoittelu ulkomailla on hänelle osa 10 viikon työelämänjaksoa, joka kuuluu maatalousalan korkeakouluopintoihin Erhvervsakademi Aarhus:issa, Tanskassa. Opinnoissaan Kaiholm erikoistuu hevosalaan.
–Täällä Harjussa minua kiinnosti mahdollisuus perehtyä alan tutkimukseen, hän sanoo.
Harjun oppimiskeskuksessa aloitettiin 2019 hanke hevosalan koulutus- ja tutkimuskeskuksen (Equestrian Education and Research Center Finland, EERCF) kehittämiseksi. Nyt liki neljä vuotta myöhemmin keskus on jo vakiintunut osaksi oppilaitoksen toimintaa.
Kaiholm on perehtynyt vierailullaan myös Harjun ensimmäisenä hevosalan oppilaitoksena Suomessa käyttöön ottamaan aktiivipihattoon.
–Olen saanut Tanskassa tutustua vastaavaan, vanhempaan kokonaisuuteen, mutta teillä on usean asteen kehittyneempi, moderni ja hyvin suunniteltu aktiivipihatto, Kaiholm toteaa.
Hän on kiinnostunut aktiivipihaton ruokinnan automaatiosta sekä seuranta- ja mittausteknologioiden tuottamasta tiedosta hevosista.
Ratsastussimulaattoriakin hän on jo kokeillut. Kaiholmilla on taustallaan pitkä kokemus ratsastuksen opettamisesta ja hän näkee simulaattorin hyödyntävän kokeneita ratsastajia, sillä se antaa havainnollista tietoa istunnan painopistealueista ja apujen käytöstä.
–Tasapaino on tärkeä osa myös valjakkoajoa. Simulaattoriharjoittelusta voi hyötyä siinäkin yhdistettynä käytännön harjoituksiin, hän uskoo.
–Tietenkin minua kiinnostaa myös hevosala Suomessa yleisesti sekä kulttuurinne. Olen tutustunut alueen ulkoilumahdollisuuksiin ja oppilaitoksen vapaa-ajantoimintaan, Louise kertoo.
Kokemus on antanut paljon, muun muassa uusia kontakteja alalla. Vierailunsa aikana Kaiholm on myös ehtinyt jo esittäytyä Harjun opiskelijoille ja kertoa oman, kansainvälisen uratarinansa hevosalalla. Kaiholm kilpailee nykyisin maailmanmestaruustasolla valjakkoajossa. Kuluneella viikolla hän on pitänyt myös muun muassa hevosalan opiskelijoille oppitunnin ohjasajosta. Maasta käsin tehtävä ohjasajo on tapa työstää hevosen muotoa ja liikettä.
Koulutus tekee ammattilaisen
Kaiholmin omat, vuonna 2021 aloitetut korkeakouluopinnot ovat sisältäneet niin johtamistaitoja kuin liiketaloutta. Opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi asiantuntijaksi tai yrittäjäksi.
Tänä vuonna valmistuva Louise on ehdottomasti sitä mieltä, että vasta koulutuksen kautta voi kutsua itseä todelliseksi alan ammattilaiseksi.
Harjulle oppilaitoksen kansainvälisen toiminnan uudelleenkäynnistäminen korona-ajan jälkeen on yksi keskeinen tavoite. Yhteistyöverkostojen kautta voidaan tarjota opiskelijoille uusia, laadukkaita ja monipuolisia oppimisympäristöjä. Harjun oppimiskeskuksen viime vuosien kehittämistoimet ovat myös lisänneet oppilaitoksen kiinnostavuutta yhteistyökumppanina ulkomaisten oppilaitosten kohdalla.
Kansainvälinen yhteistyö antaa sekä opettajille että opiskelijoille erilaisia näkökulmia ja uusia työkaluja helpottamaan vastaamista nopeasti muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin.