Hyvinvointiohjaaja Maria Kilpi aloitti työt elokuussa Harjussa. Hän on mukana perusarjessa opiskelijoiden rinnalla, ohjaa opiskelijoita liittyen motivaatioon, ryhmäytymiseen, asenteisiin ja itsetuntemukseen sekä toimii muutenkin turvallisena aikuisena muun opetushenkilöstön lisänä.
Hyvinvointiohjaajan tehtävä liittyy Hyvinvoivaa kasvua luonnonvara-alalle -hankkeeseen. Sen tavoitteena on edistää opiskelijoiden ja oppilaitosyhteisön hyvinvointia monipuolisesti ja esimerkiksi tukea opiskelijoiden arjenhallintataitoja, sosiaalisia valmiuksia ja mielen hyvinvointia.
– Meillä on ihania opiskelijoita täällä Harjussa! Tuen heitä työssäni esimerkiksi jännittävissä sekä haastavissa tilanteissa ja motivoin, hän kuvailee.
Hyvinvointivalmentaja kannustaa harjulaisia tulemaan juttusille matalalla kynnyksellä, vaikka opiskelijaravintolassa samaan pöytään syömään istahtaen ja jutustellen.
–Minusta on ihana jutustella niin nuorten kuin aikuisopiskelijoiden kanssa. Liikun myös Harjun alueella muutenkin, joten kannattaa reippaasti vaan hihkaista niin olen kuulolla! Pyrin myös olemaan opiskeluryhmien mukana käytännön tunneilla mahdollisuuksien mukaan.
–Olen lähes parikymmentä vuotta tehnyt työtä nuorten sekä nuorten aikuisten parissa. Aikuisiällä opiskelin sosiaali- ja terveyspuolen ammattini lisäksi puutarhurin ammattitutkinnon ja nämä ammatit yhdistin pari vuotta sitten Puutarhaterapeuttisella Green Coach -koulutuksella, Maria kertoo.
Työuransa aikana hän on perehtynyt niin mielenterveys- kuin päihdehaasteisiin sekä tukenut esimerkiksi vaikeasti työllistyviä.
Kuva: Vapaalla Maria retkeilee mielellään pohjoisessa, kuva Saana-tunturilta.
Ota yhteyttä!
Hyvinvointiohjaaja Maria Kilpi p. 0440 232 942 tai sähköpostitse: maria.kilpi@harjunopk.fi