Luontoalan opettaja Miia Tähtinen näkee työssään, että samalla kun maailma ympärillä monimutkaistuu ja digitalisoituu, ihmiset hakevat yhä enemmän hyvinvointia luonnosta. Se näkyy koulutuksessakin luontoalan nosteena.
–Meillä Harjussa opintojen pääpaino on luonnossa liikkumisella, luonnontuntemuksen kasvattamisella sekä oman luontosuhteen vahvistamisella. Luonnossa liikutaan niin jalan kuin suksilla, kajakilla ja fillarillakin. Omien taitojen vahvistuttua erikoistutaan joko luonto-ohjaamiseen tai luonnonvaratuottamiseen tai vaikkapa kumpaankin, Tähtinen kuvailee.
Luontoalan opettaja Miia Tähtinen aloitti Harjussa syksyllä 2018 ja opettaa luonto-ohjaajien ja luonnonvaratuottajien ammatillisia tutkinnon osia.
–Toimin myös luontoalan opiskelijoiden vastuuopettajana sekä opetan joitakin yhteisiä aineita, kuten matematiikkaa ja kestävän kehityksen sisältöjä.
–Luonto työympäristönä on parasta, mitä voin kuvitella. Se paitsi luo puitteet monenlaiselle yritystoiminnalle ja tuottaa upeita raaka-aineita luonnonvaratuottajille myös elvyttää ja tuo voimia sekä elämyksiä siellä työskentelevälle.
–Liikun itsekin vapaa-ajallani paljon luonnossa. Olen myös toiminut luontoelämyspalveluja tarjoavassa yrityksessä osakkaana ja erilaisten luontoliikuntalajien ohjaajana. Olen koulutukseltani eräopas, ympäristönsuojelutieteen maisteri sekä ammatillinen opettaja. Lisäkoulutuksia minulla on esimerkiksi merimelonnan, suppailun, polkujuoksun ja maastopyöräilyn ohjaamisesta.
Opiskella voi osissakin!
–Jos luontoala kiinnostaa, niin luontoalan perustutkinto on hyvä paikka ottaa selvää, mitä luontoalan ammattilaisuus voisi sinun kohdallasi tarkoittaa! Miia Tähtinen rohkaisee.
Harjuun voi hakea opiskelemaan koko tutkintoa tai vaikkapa lähteä opinnoissa liikkeelle yksi tutkinnon osa kerrallaan työn ohessa opiskellen. Hyviä tutkinnon osia aloittaa ovat esimerkiksi luonto- ja ympäristöalalla toimiminen, luonnossa ohjaaminen tai luonnontuotteiden kerääminen.
Tutustu alkaviin koulutuksiin>>