Poikkeustila maailmalla jatkuu – aktiivipihatossa tapahtuu!

 

Poikkeustila maailmalla jatkuu ja siitä johtuen aktiivipihatossa asuvien hevosten elämä on normaalia rauhallisempaa, kertovat hevosten hoidosta vastaavat taitovalmentajat Tiina Suni ja Henriikka Ranta. ”Hevoset ovat tyytyväisiä ja rauhallisia vaikka eivät ole opiskelijoiden kanssa päivittäin töissä,” kertoo taitovalmentaja Tiina Suni. Henriikka Ranta on samaa mieltä – ”hevoset eivät kerää painetta samoin kuin karsinatallissa koska saavat liikkua aktiivipihatossa kukin oman aktiivisuutensa mukaan – toiset liikkuvat enemmän kuin toiset”, kertoo Henriikka.

Taitovalmentajat päättivät hyödyntää rauhallista ajanjaksoa tarkoituksena sopeuttaa totuttelutarhassa asuva Pilkku-hevonen omaan laumansa täysivaltaiseksi jäseneksi. Pilkku on asunut aktiivipihaton käyttöönotosta asti totuttelutarhassa eli oman lauman sisällä mutta omassa ”yksiössään”. Pilkku on saanut marraskuusta asti tutustua oman laumansa jäseniin turvallisesti aidan takaa. Tilanne on ollut jo pidemmän aikaa sellainen, että Pilkku on saanut muutaman oman kaverin, jotka viettävät usein aikaansa Pilkun kanssa aidan yli leikkien. Nyt katsottiin, että olisi hyvä aika sopeuttaa Pilkku omaan laumaansa sekä työtilanteen että Pilkun ja muun lauman yhteiselon näkökulmasta.

Etukäteisvalmisteluina taitovalmentaja Verna Väisänen otti Pilkulta ja muutamilta lauman korkea-arvoisimmilta jäseniltä takakengät pois. Pilkulle asennettiin myös tägi, jolla se saa myöhemmin rehua automaatista ja jonka avulla se opetetaan kulkemaan automaateista. Tarkoituksena oli, että Pilkku päästetään oman laumansa joukkoon valvotusti päivittäin vähäksi aikaa kerrallaan. Näin Pilkku ja muut laumanjäsenet pääsevät tutustumaan toisiinsa paremmin. Myöhemmässä vaiheessa oli tarkoitus opettaa Pilkku ruokinta-automaattien käyttöön – mutta miten kävikään? Katso video!

https://www.facebook.com/harjunopk/videos/3623045474436223/

 

Kuvassa opetushevoset nauttivat auringonpaisteesta pääsiäisen aikaan.