Harjun hevosalan opiskelija Tinja Skott matkaa Ruukkiin kisaamaan Suomen nuorten ammattitaitokilpailun SM-mitalista.
Taitaja-tapahtuma toteutetaan tänä vuonna koronaturvallisesti hajauttaen 51 lajia ja 360 kilpailijaa 13 paikkakunnalle. Yleisö pääsee seuraamaan tapahtumaa kaikille avoimena livelähetyksenä verkossa 18.−20.5.2021.
Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpaillaan nuorten ammattitaidon suomenmestaruuksista. Yleensä tapahtuma kerää järjestämispaikkakunnalle kymmeniä tuhansia vierailijoita katsomaan, miten ammatilliset huippuosaajat ottavat mittaa toisistaan. Ouluun olisi odotettu 50 000 vierailijaa muun muassa lähialueiden peruskouluista. Koronarajoitusten vuoksi yleisö ei tänä vuonna pääse vierailemaan tapahtumassa paikan päällä, vaan sitä voi seurata suorina verkkolähetyksinä. Tapahtumaan voi siis tänä vuonna tutustua helposti mistä päin Suomea tahansa.
−Kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan ja näkemään, millaista ammatillista osaamista ammattiin opiskelevilta löytyy. Erityisesti omaa ammatinvalintaansa miettivät nuoret ja aikuiset pääsevät Taitajassa tutustumaan 51 ammattiin, joihin ammattiopistoissa koulutetaan, sanoo Taitaja2021- tapahtuman viestintäpäällikkö Marsa Jurvakainen.
Harjun oppimiskeskuksen Taitaja -finalisti valmistautuu kisoihin määrätietoisesti
Harjun neljästä semifinalistista Tinja Skott suoritti tiensä Taitaja-finaaliin. Hän kilpailee lajina hevostenhoito.
– Olen kilpailijana hevosurheilussa todella määrätietoinen. Pyrin suorittamaan tehtävän aina parhaani mukaan.
Skott on valmistautunut kilpailuun harjoittelemalla taitovalmentajansa kanssa. Ensi viikolla he lähtevät yhdessä Ruukkiin.
– Olen suunnitelmallinen ja hoidan aikataulut ja pakkaukset tarpeeksi ajoissa, jotta vältyn yllätyksiltä. Varaan aikaa kisapäivänä, ettei tule liian kiire, Skott kertoo. Skott lähtee finaaliin luottavaisin mielin ja tavoittelee paikkaa kärkikolmikossa.
– Mielestäni jokaisen tulisi haastaa itseään! Taitajat2021 – semifinaali oli kiva kokemus, nyt katsotaan kuinka finaalissa käy. Luotan omiin vahvuuksiini, pidän pään kylmänä ja uskallan yrittää. Näillä pärjää jo pitkälle, hän jatkaa.
Verkossa 70 tuntia lähetystä
Kilpailutapahtumasta lähetetään ohjelmaa verkossa kaikkina kolmena kisapäivänä. Verkkoalustan kautta yleisö pääsee kurkistamaan kaikkiin lajeihin, osallistumaan seminaareihin, tutustumaan näytteilleasettajiin ja keskustelemaan muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Kilpailuviikko huipentuu torstai-iltana päättäjäisiin, joissa SM-mitalistit palkitaan. Kultamitalistien joukosta valitaan kilpailun paras kilpailija, Taitajien Taitaja, joka edustaa seuraavan vuoden omaa ammatillista alaansa ja ammatillista koulutusta. Tarkempi aikataulu ja linkki tapahtumaan löytyvät Taitaja2021 Oulu -tapahtuman verkkosivuilta: www.taitaja2021.fi
Lisätietoja hevostalouden lehtori Katri Korpi p. 0440 887 606