Tulevaisuuden huippuosaajaksi – Toukokuussa kilpaillaan Taitaja2021 -finaalissa
Harjun oppimiskeskuksen hevosalan opiskelija kilpailee Suomen nuorten ammattitaitokilpailun SM-mitalista
Valtakunnallinen TAITAJA2021 -kilpailun semifinaali järjestettiin poikkeuksellisesti hajautetusti ympäri Suomea ja semifinalistit kilpailivat kukin omissa oppilaitoksissa koronarajoitustoimien vuoksi.
Hevostenhoito-lajin finaalipaikoista kilpailtiin torstaina 4.2. yhteensä 30 kilpailijan voimin ja heistä 8 parasta valikoitui ammattitaidon SM-kilpailujen finaaliin. Harjun neljästä semifinalistista Tinja Skott suoritti myös tiensä finaaliin.
– Minulla oli vain viikko aikaa valmistautua kisoihin, sillä tulin toisen kilpailijan paikalle viime hetkellä, Skott kertoo.
– Viikon aikana harjoittelimme taitovalmentajani kanssa hevosen esittämistä ja esittelykuntoon siistimistä, hän jatkaa.
Hevosalan tulevaisuuden huippuosaajat kilpailivat yksilöinä hevostalouden perustutkinnon vaatimuksiin perustuvissa tehtävissä
Kilpailussa nousi esiin muutamia kehityskohteita, mutta suurin osa virheistä johtui Skottin mukaan pienestä jännityksestä.
– Kun kaikki tuijottivat ja arvioivat tekemistäni, niin se loi hieman paineita. Vahvuuteni on kuitenkin rauhallisuus ja uskon, että siitä on hyötyä myös finaalissa, Skott sanoo.
Kilpailijoiden suorittamat tehtävät kuuluivat alan ammattitaitovaatimuksiin. Tehtäviä sovellettiin hevostenhoidon ja hyvinvoinnista huolehtimisen, tallin ja talliympäristön hoitamisen, ratsastamisen ja raviurheilun/ajamisen sekä yrittäminen hevostalousalalla tutkinnon osista.
– Minusta oli erittäin hienoa saada palautetta työskentelystäni, jotta voin kehittyä ja tiedän missä menen tällä hetkellä. Myös esiintymiskokemus karttuu kilpailujen myötä ja uskon siitä olevan tulevaisuudessa hyötyä, Skott sanoo.
Toukokuun finaaliin luottavaisin mielin
Skott tavoittelee finaalissa paikkaa kärkikolmikossa.
– Finaalissa tulen yrittämään parhaani. Jatkamme taitovalmentajani kanssa treenaamista. Varsinkin hevosten rehulaskuja tulee vielä harjoitella, Skott pohtii.
– Mielestäni jokaisen tulisi haastaa itseään! Taitajat2021 -semifinaali oli kiva kokemus, nyt katsotaan kuinka finaalissa käy. Luotan omiin vahvuuksiini, pidän pään kylmänä ja uskallan yrittää. Näillä pärjää jo pitkälle, hän jatkaa.
Finaali järjestetään Oulussa 18.–20.5.2021. Taitaja-kilpailuilla edistetään suomalaisen ammattikoulutuksen ja -osaamisen arvostusta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, ja kilpailun kautta ammattioppilaitosten opiskelijoilla on mahdollisuus päästä valmentautumaan kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin.
Lisätietoja: hevostalouden lehtori Katri Korpi p. 0440 887 606