Ilkka Kero opettamaan kengityksen ammattilaisia

Seuraava kengittäjän monimuotokoulutus alkaa Harjun oppimiskeskuksessa 20. syyskuuta. Syksyksi opiskelemaan tähtäävien kannattaakin hakea 10.9. mennessä.
Samalla myös päätoiminen kengitysseppä Ilkka Kero CE-F Mikkelistä aloittaa Harjussa vierailevana opettajana.
–Hevosen hyvinvointi on tänä päivänä asia, johon kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Opiskelu kengitysammattilaiseksi antaakin hyvät lähtökohdat hoitaa hevosia tämän osa-alueen suhteen oikein. Kavioiden hoito ja kengittäminen ovat yksi tärkeimpiä osa-alueita hevosen hyvinvoinnin kannalta. Niin hevoselle kuin hevosen omistajalle on tärkeää saada kengittäjäksi ammattilainen, Kero toteaa.
–Opiskelu on lähijaksoilla tehokasta teoriaa ja käytäntöä. Mutta myös koulun ulkopuolella täytyy olla aktiivinen, tiedonjanoinen opiskelija, hän kuvailee.
Työvuosia Ilkka Kerolla on kertynyt kengityksen parissa jo noin 30 vuotta.
–Suoritin itse kengityssepän ammattitutkinnon vuonna 1999. Olen toiminut perus-, ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintonäytöissä arvioitsijana 16 vuotta. Aiemmin olen myös toiminut Suomen kengitysseppien hallituksen puheenjohtajana noin kuusi vuotta ja käynyt vierailevana opettaja eri oppilaitoksissa sekä luennoitsijana eri hevosalan yhdistyksille.
–Omassa työssäni hoidan kavioita kautta linjan eli ratsut, ravurit, ponit ja varsat sekä esimerkiksi sairaskengitykset, kuvailee Kero.
Ilkka Keron mielestä vasta ammattitutkinnon suorittaneena on kengityksen ammattilainen.
–Asiakas on tänä päivänä vaativa. Ammattitutkinnon tiedot ja taidot omaava pystyy vastaamaan tämän päivän haasteisiin, hän toteaa.

Syvennä osaamistasi hevostalouden ammattitutkinnolla! Hae 10.9. mennessä, aloita syyskuussa.
Lisätietoa>>

Kengitysseppä Ilkka Kero aloittaa Harjussa vierailevana opettajana.