Kaakon Kamarimusiikki 7.-9.7.2021

Keskiviikko, heinäkuu 7, 2021 - 14:00 - Perjantai, heinäkuu 9, 2021 - 20:00

Kaakon Kamarimusiikin ohjelma Harjun oppimiskeskuksessa

Kahdeksas Kaakon Kamarimusiikki soi Virolahdella ja lähiseudulla heinäkuussa, 7.-9.7.2021.

Festivaali kantaa tänä vuonna tunnuslausetta ”Rajalla”. Kolmesataa vuotta sitten solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille Uudenkaupungin rauha (1721). Rauhan rajan lähtöpiste oli Virolahdella. Raja jakoi Virolahden keskeltä kahtia ja mullisti paikallisten asukkaiden elämän – kuten monesti myöhemminkin. Kulttuurit kohtasivat Virolahdella kolmesataa vuotta sitten ja sitä henkeä tavoittelemme myös ohjelmistossa. Raja erottaa ja samalla myös yhdistää. Rajalla olemisessa on sekä haittansa että etunsa – olla ensimmäinen, olla lähimpänä toista. Festivaalin ohjelmassa teema näkyy slaavilaisen ja skandinaavisen kulttuurien rinnastamisessa ja yhdistämisessä. Kesän 2020 peruuntuneen festivaalin teemoja löytyy myös tämän vuoden ohjelmassa. Salpalinja 80 vuotta -konsertti ja tilausteos kuullaan tulevana kesänä. Luontoteema on jälleen festivaalilla läsnä mm. Vahtivuoren luontonäyttämöllä toteutettavan esityksen muodossa. Uuno Klamin 120 -juhlavuosi huomioidaan myös ohjelmassa.

Kaikki konsertit kuullaan Harjun oppimiskeskuksen puiston ulkoilmalavalla, os. Viipurintie 50, 49980 Ravijoki

Keskiviikko 7.7.

klo 14 Lastenkonsertti Taikahuilu, 10 €
Wolfgang Amadeus Mozart: Taikahuilu lapsille
Erik Rousi, laulu & kertoja, Kaakon Kamarimusiikin taiteilijoita
Kesto noin 30 min, ei väliaikaa.
 

klo 16 The Fabulous Bäckström Brothers Show, 20 €
Petri Bäckström, tenori, Jouni Bäckström, baritoni, Jukka Nykänen, piano
Vatsalihakset nyrjäyttävä, hauska juonellinen musiikkikomedia, jossa ryhmä tekee eeppisen Route 66 -automatkan halki Yhdysvaltojen. Esityksen musiikillinen maailma liikkuu sujuvasti Richard Wagnerin ja Johnny Cashin tummista sävyistä Broadway-musikaalien hemaiseviin tunnelmiin. Esityksessä on väliaika.
 

klo 19 Finnkampen, 20 €
Wilhelm Stenhammar: Impromptu soolopianolle
Ernst Linko: 3 modernia tanssia soolopianolle
Kurt Atterberg: Suite nr3 viululle, alttoviululle ja jousiorkesterille
Toivo Kuula: Pianotrio op. 7

Torstai 8.7.

klo 14.30 Opastettu kävelykierros HarjussaHarjun historia ja nykypäivä, vapaa pääsy

klo 16 Slaavilainen sielu, 20 €
Reinhold Glière: 2 Morceaux op. 9 kontrabassolle ja pianolle
Sergei Prokofjev: Sonaatti viululle ja pianolle nro 2 D-duuri
Antonin Dvorak: Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 77 

klo 19.00 Humiseva Harju, 20 €
York Bowen: Kvintetto käyrätorvelle ja jousille C-duuri op. 85
Béla Bartók: Romanialaisia kansantansseja, sovitus kontrabassolle & pianolle
Johannes Brahms: Sonaatti nro 2 op. 99 sellolle ja pianolle
Giovanni Bottesini: Gran Duo Concertante viululle, kontrabassolle ja jousiorkesterille

Perjantai 9.7.

klo 14.00 Die schöne Müllerin, 20 €
Franz Schubert: Die schöne Müllerin D. 795
Erik Rousi, bassobaritoni ja Liisa Malmivaara, piano

klo 16.30 Rajapinnalla, 20 €
Tuomas Turriago: Da Lontano soolopianolle
Toivo Kuula: Elegia op. 3b nro 1 soolopianolle
Ville Matvejeff: Uusi teos jousikvartetille (maailman kantaesitys)
Oskar Merikanto: Louhen aaria oopperasta Pohjan Neiti, käyrätorvelle ja jousikvartetille
Jean Sibelius: 5 Dances Champetres op. 106 viululle ja pianolle
Joonas Kokkonen: Jousikvartetto nro 3
 

klo 19 Tangon taikaa, 20 €
Tangoja tunteella Kaakon Kamarimusiikin taiteilijoiden tulkitsemana. Festivaalin päätöskonsertti.

 

Taiteilijat

Jukka Merjanen, viulu, taiteellinen johtaja
Petteri Iivonen, viulu
Ville Koponen, viulu
Kirsikka De Leval Jezierski, alttoviulu
Mari Viluksela, alttoviulu
Lauri Kankkunen, sello
Samuli Peltonen, sello
Maria Krykov, kontrabasso
Sam Parkkonen, käyrätorvi
Tuomas Turriago, piano
Liisa Malmivaara, piano
Erik Rousi, bassobaritoni
The Fabulous Bäckström Brothers:
Petri Bäckström, tenori
Jouni Bäckström, baritoni
Jukka Nykänen, piano

 

Kaakon Kamarimusiikki 7.-9.7.2021 Harjun Hovissa!

www.kaakkofestival.fi

info@kaakkofestival.fi

 

Tutustu kokoohjelmaan Kaakon Kamarimusiikin sivuilla www.kaakkofestival.fi/ohjelma/

Lipunmyynti alkaa Lippupisteessä keväällä, verkkokauppa: www.lippu.fi ja kaikki myyntipisteet (mm. R-kioskit kautta maan).

Kaikki tapahtumat