Harju Liikkeelle – HALI

HARJU LIIKKEELLE – HALI

Hankkeen tavoitteena on kehittää oppilaitoksen oppimisympäristöjä sekä opetukseen liittyviä tapoja vastaamaan paremmin liikuttamishaasteeseen. Hankkeen tarkoituksena on tuoda Harjulaisten arkeen aktiivisuutta sen eri muodoissa. Hankkeen aikana kehitetään, myös opiskelijoiden ja henkilökunnan vapaa-ajan liikkumismahdollisuuksia, järjestetään tapahtumia ja tempauksia, tavoitteena liikkuva ja hyvinvoiva Harjulainen.

SUUNNITELTU KOKONAISKESTO

1.8.2020-30.6.2021

 

TAVOITTEET

Hankkeen tavoitteena on innostaa Harjun oppimiskeskuksen opiskelijoita ja henkilöstöä liikkumaan sekä lisätä liikkumismahdollisuuksia opiskelu- ja työpäivinä ja ilta-aikaan. Hankkeessa kehitetään kaikkia oppilaitoksen oppimisympäristöjä sekä opetukseen liittyviä tapoja vastaamaan paremmin liikuttamishaasteeseen. Hankkeen aikana kehitetään vapaa-ajan liikkumismahdollisuuksia ja järjestetään tapahtumia, jotka kannustavat liikkumiseen. Hankkeeseen on saatu valtionavustusta Liikkuva opiskelu -hankkeesta/aluehallintovirastolta Veikkausvoittovaroista myönnettyä valtionavustusta.

TOIMENPITEET

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja siinä tukeminen

· Kuntotestaus

· Hyvinvointineuvonta

· Opiskelun ergonomia ja aktiivisempi opiskeluarki

· Aktiivisuushaaste vapaa-aikaan muutamia kertoja lukuvuodessa

· Luontoliikkumismahdollisuuksien lisäys Harjun alueella

· Luontoliikuntaan tutustuminen Harjun alueella

· Harjun sisäliikuntavälineistön uudistaminen

 

Tapahtumia ja Tempauksia yhdessä

· Harju Cup (Oppilaiden ja henkilökunnan välisiä leikkimielisiä otteluja) mm. Norsupallo, Töppöspallo, Hankifudis, Lentopallo.

· Halloween tapahtuma Vahtivuorella

· Talvirieha/talviselviytyjät

· Pääsiäismunan metsästys

 

HALITAAN!