Hevosalan koulutus- ja tutkimuskeskus Harjuun

Tavoitteena uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen kansainväliselle yleisölle

Harjun oppimiskeskus on aloittanut tutkimushankkeen hevosalan koulutus- ja tutkimuskeskuksen (Equestrian Education and Research Center Finland, EERCF) kehittämiseksi. Tutkimuskeskus keskittyy ratsastajan ja hevosen fyysisen suorituskyvyn ja hyvinvoinnin tutkimiseen, uuteen valmennusteknologiaan ja sen hyödyntämiseen sekä hevosen että ratsastajan taitojen kehittämisessä ja hevosten hyvinvoinnin edistämisessä.

-Hanke on alallaan tienraivaaja, eikä vastaavia ole tiedossa, Harjun oppimiskeskuksen rehtori Mika Palosara sanoo.

Keskusta silmällä pitäen oppilaitos on rakentanut nykyaikaisen toimintaympäristön, joka mahdollistaa hevosten kokoaikaisen tutkimus- ja mittaustoiminnan niiden hyvinvoinnin kehittämiseksi. Vahvana tutkimusosa-alueena on myös ratsastajan fyysinen suorituskyky. Tutkimuskeskuskokonaisuus muodostuu lokakuussa käyttöön otettavasta aktiivipihatosta sekä erilaisista mittauslaitteistoista ja -ympäristöistä. Tutkimuslaitteistot mahdollistavat hevosten sekä ratsastajan fyysisen suorituskyvyn kehityksen seurannan sekä hevosen liikkumisen ja ruokinnan seuraamisen reaaliaikaisilla mittauslaitteilla, myös etäyhteyden avulla. Toteutettava aktiivitalli- sekä tutkimuskeskuskokonaisuus on ensimmäinen lajissaan hevosalan oppilaitoksissa, millä on vaikutuksia koko toimialan kehittymiseen Suomessa.

-Tutkimustiedolla tullaan osoittamaan myös aktiivipihaton vaikutukset hevosten hyvinvointiin ja suorituskykyyn, Palosara kertoo.

Kustannuksiltaan noin 0,5 miljoonan euron hankkeeseen on saatu kaksivuotinen Euroopan aluekehitysrahaston tuki. Hevosten toiminta- ja tutkimusympäristön kehittämiseen on saatu myös tukea William ja Ester Otsakorven Säätiöltä.

Parhaillaan haussa on projektipäällikkö kehittämishankkeen johtoon.

Tavoitteena on, että hevosalan koulutus- ja tutkimuskeskus kehittyy kansainvälisesti ainutlaatuiseksi keskukseksi, joka tekee yhteistyötä hevosalan johtavien tutkijoiden kanssa ja jakaa tutkittua tietoa käytännön työhön. Keskus mahdollistaa myös innovatiivisen ja kansainvälisen yritysyhteistyön.

-Samalla syntyy soveltavaa tutkimusta ja tuloksia tuotteistetaan alan hyödyksi. Luvassa on seminaareja, valmennustoimintaa ja opiskelijoille mielenkiintoisia opintopolkuja, kuvailee Palosara.

Digitalisaation hyödyntäminen innovatiivisesti on keskiössä. Hanke vastaa näin myös valtakunnallisten linjausten ja maakuntastrategian painopisteitä.

- Koulutusorganisaatioiden on huolehdittava alan huippuosaamisen kehittämisestä ja tutkimusresurssien suuntaamisesta. Oppilaitosten tulee panostaa erityisosaamiseen ja kansainväliseen tiedonvaihtoon sekä luoda vetovoimaisia osaamis- ja innovaatioympäristöjä, Mika Palosara sanoo.

Yritysyhteistyötä ja kumppanuutta koulutus- ja tutkimuskeskushankkeessa kehitetään sekä kansainvälisten että kotimaisten organisaatioiden, oppilaitosten ja yritysten kanssa yhteistyössä.

Hanketta on valmisteltu vuodesta 2017 yritys- ja oppilaitosyhteistyötä sekä kansainvälistä yhteistyötä kehittämällä. Lähitulevaisuudessa toiminta pääsee täysimittaisesti vauhtiin. Tarkoituksena on luoda uudenlaista toimintakulttuuria, hyödyntää uusia teknologioita ja tutkimustuloksia koulutuksessa ja kehittää uusia toimintamalleja tutkimustyön pohjalta. Samalla huomioidaan työelämälähtöisyys oppimisessa, kun opiskelijoilla mahdollisuus osallistua tutkimustyöhön. Hankkeen myötä syntynee myös kansainvälistä tutkimustyö-, oppilas-, opettaja- ja tutkijavaihtoa. Tavoite on, että tänä syksynä alkaneen kahden vuoden hankkeen aikana keskuksen toimintamallit selkeytyvät ja vakiintuvat. Samalla vakiintuu kansainvälinen yhteistyö usean hevosurheiluun suuntautuneen maan kanssa.

Lisätietoja: Mika Palosara, rehtori, p. 044 0232 980

suomi