Aktiivipihatto nousi harjakorkeuteen

Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella juhlistetaan ensimmäisenä hevosalan oppilaitoksena Suomessa harjakorkeuteen noussutta aktiivipihattoa. Hankkeella tulee olemaan vaikutuksia koko toimialan kehittymiseen Suomessa. Aktiivipihatto ja sen myötä toteutettavat hankinnat mahdollistavat Harjuun uudenlaisen oppimisympäristön, syventäen ja monipuolistaen alan ammatillisen koulutuksen sisältöä ja vaikuttavuutta.

-Tutkittua tietoa aktiivitallien vaikutuksista tarvitaan ja meillä hankintaan kytketään myös kaksivuotinen tutkimushanke liittyen hevosten hyvinvoinnin ja suorituskyvyn seurantaan. Hanke käynnistetään vielä tänä vuonna, Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja ja rehtori Mika Palosara kertoo.

Aktiivipihatto mahdollistaa hevosille luonnollisen, lajityypillisen jatkuvan liikkumisen ja elämisen laumassa. Hevoset päättävät itse, ovatko ulkona, sisällä vai katoksen suojassa. Ulkoalueet on suunniteltu niin, että hevosten on liikuttava aktiivisesti päästäkseen ruokinta- ja juoma-automaateille. Ruokinta-automaatit annostelevat hevosille heinää ja väkirehua yksilöllisesti eläinten kaulassa olevien tunnisteiden mukaan. Tarhaukseen ei kulu erikseen aikaa ja hevosten liikkumista ja ruokailua voidaan seurata myös etäyhteyden avulla. Hevosten hoitoon kuluvan työajan uskotaan jopa puolittuvan. Oppilaitoksen Euroopasta ja kotimaan yksityisilta aktiivipihatoilta saaman tiedon mukaan aktiivipihattoympäristö on lisännyt hevosten hyvinvointia fyysisesti sekä kokonaisvaltaisesti lisääntyneiden virikkeiden myötä. Säästöä uskotaan tulevan sitä kautta myös eläinlääkärilaskuissa.

Hanketta valmisteltiin kaksi vuotta ja alkuun tutkittiin myös mahdollisuutta hyödyntää olemassa olevia tallirakennuksia. Paras vaihtoehto oli kuitenkin sijoittaa uusi aktiivipihatto lähelle laitumia. Näin saatiin samaan yhteyteen kaikki tarvittavat toiminnot. Kokonaisuus muodostuu kahdesta, noin 20 hevosen pihatosta ulkoalueineen. Kokonaisuudessaan aidatun alueen koko on 8000 neliötä. Hevosille ympärivuotinen oleilu ulkoilmassa on luonnollista. Sisätiloissa on tallipaikkoja hoitotoimenpiteitä varten, pesu- ja kuivauspaikat sekä solarium ja lisäksi huolto-, opetus- ja toimistotilat. Totuttelukarsinoissa lauman uudet jäsenet voivat totutella tulevaan laumaansa.

Projektin kokonaisinvestointi tulee olemaan 1,6 miljoonaa euroa. Tästä pääosan maksaa oppilaitos. Hevosten toiminta- ja tutkimusympäristön kehittämiseen on saatu myös 110 000 euron tuki William ja Ester Otsakorven Säätiöltä. Säätiö näkee aktiivitallin ja sen myötä alkavan, useita eri sidosryhmiä yhdistävän tutkimushankkeen erinomaisena esimerkkinä oppilaitoksen, yritysten ja työelämän yhteistyöstä, joka tuo hyötyä koko toimialalle ja parantaa oppimisympäristöjä.

Harjun oppimiskeskuksen rakennuttaman aktiivipihaton on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Arkhaltia Oy, ohjausjärjestelmät ja automatiikat on toimittanut Schauer Agrotronic GmbH ja pääurakoitsijana on toiminut Oy Rakennuspartio.

Rehtori Mika Palosaran mielestä aktiivipihatto tarjoaa opiskelijoille mallia myös uudenlaisesta ajattelusta ja yrittäjyydestä.
-Juhlistamme pian oppilaitoksen 130 toimintavuotta. Päätehtävämme on aina ollut korkealaatuinen koulutus. Siihen kuuluu myös ennakkoluuloton, uusien toimintatapojen tutkiminen ja omaksuminen. Haluamme oppilaitoksena kasvattaa edelläkävijöitä ja olla kehityksen kärjessä tulevillakin vuosikymmenillä, sanoo rehtori Mika Palosara.

Lokakuussa valmistuvan pihaton vihkii käyttöön maatalousministeri Jari Leppä Harjun oppimiskeskuksen 130-vuotisjuhlassa 1.11.2019.

Lisätietoja: Mika Palosara, rehtori, p. 044 0232 980

suomi